Blogi

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan työllisyyttä parannetaan parhaiten kannustavuutta lisäämällä, koulutukseen ja osaamiseen satsaamalla sekä työllisyyspalveluita parantamalla. Hänen mukaansa hallituksen on tehtävä uudistuksia – kuten oppivelvollisuuden laajentaminen – jotka parantavat työllisyyttä ja kasvua kestävällä tavalla. Lisäksi tarvitaan kasvua ja työpaikkojen syntyä tukevia investointeja esimerkiksi...

Kolumni on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 22.7.2020 Suomen suvi on kauneimmillaan, mutta otsikon teema on silti ajankohtainen ja perin vakava. Kaikenlainen väkivalta – niin fyysinen kuin henkinen – on aina ehdottoman tuomittavaa. Väkivalta jättää usein uhriin pysyviä, koko elämän mittaisia jälkiä. Väkivalta saa myös usein aikaan kierteen, jonka...

Julkaistu KaupunkiSanomissa 18.6.2020 Kuumat kesäpäivät ovat hellineet meitä lähiviikkoina ja samaan aikaan koronapandemiaan liittyneitä rajoitustoimia on pystytty purkamaan hallitusti. Suomen tautitilanne on saatu pidettyä aisoissa ja siitä kiitos kuuluu kaikille suomalaisille. Koronan uhka ei ole vielä ohi ja siksi varovaisuus on valttia vielä pitkään. Suomen ja koko...

Vappupuhe 2020 on julkaistu videona sosiaalisessa mediassa. Arvoisat katselijat ja kuuntelijat, hyvät virtuaalivappua viettävät ystävät, Vappu on nyt hieman erilainen. Jo yli kymmenen vuotta olen pitänyt vappupuheita eri puolella Suomea. Tänäkin vuonna oli tarkoitus olla puhumassa Keski-Suomessa. Nyt ensimmäistä kertaa minulla on kuitenkin suuri kunnia päästä puhumaan samaan...

Kolumni on julkaistu 16.4.2020 KaupunkiSanomissa Koko maailma kamppailee nyt kokonaan uudenlaisen haasteen äärellä. Koronavirus on myös suomalaisen yhteiskunnan vaikein koettelemus sitten sodan jälkeisen ajan. Totuttu elämä on rajoittunut monin tavoin. Koulut, kirjastot, teatterit, uimahallit ja ravintolat on suljettu. Julkisia kokoontumisia on rajoitettu. Matkustaja- ja henkilöliikenne Suomeen on...

Valtioneuvoston asetus valmiuslain käyttöönotosta ja soveltamisasetuksetSosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 17.3.2020Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman Muutokset puhuttaessa mahdollisia Arvoisa puhemies, Suomi – niin kuin koko maailma - on nyt kokonaan uudenlaisen, järkälemäisen haasteen äärellä. Nyt on selvää, että koronavirus on suomalaisen yhteiskunnan vaikein koettelemus sitten sodan jälkeisen ajan.Hallitus on todennut...

Kolumni julkaistu Kaupunkisanomissa 14.2.2020 Suomessa moni asia on hyvin ja monella alalla olemme maailman kärkeä. Se kertoo siitä, että Suomen malli on toimiva. Ajatuksena on, että ihmisestä pidetään huolta vauvasta vaariin. Tästä vahvuudesta meidän on pidettävä kiinni.   Kuten presidentti Tarja Halonen on todennut, hyvässäkin talossa on aina...

Valtiopäivien avauskeskustelu 11.2.2020 Arvoisa puhemies, Edessämme on isojen päätösten vuosi. Vanhustenhoivan parantaminen, perhevapaat, työllisyys, ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen. Kaikki nämä ja monta muuta asiaa odottavat meiltä ratkaisuja. Arvoisa puhemies, Vanhusten hoivan puutteet, pohjoismaiden jäykimmät perhevapaat ja liian monen nuoren syrjäytyminen...

Valtioneuvoston tiedonanto hallituksen ohjelmasta, ryhmäpuhe 16.12.2019 Arvoisa puhemies, Luottamus on suomalaista yhteiskuntaa koossa pitävä liima. Sen varassa voimme kansakuntana suunnata kohti tulevaisuutta. Luottamus rakentuu siitä, että on selkeä suunta ja päämäärät, joita kohti etenemme vahvoin, mutta samalla viisain askelin. Kaksi viikkoa sitten päättynyt viiden puolueen yhteistyö jatkuu. Pääministeri on vaihtunut, mutta eteenpäin katsova...

Esittelypuhe puoluevaltuustossa 8.12.2019 Arvoisat puoluevaltuuston jäsenet, Värderade partifullmäktigeledamöter! Hyvät ystävät, Bästa vänner! ”Epävarmuuden hetkellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä”, neuvoi tunteiden tulkki Tommy Taberman. Ja oli niin asian ytimessä, että minunkin on se pakko kysyä. Hyvät ystävät, Olen lähiöiden kasvatti. Vanhempani erosivat, kun olin viisivuotias. Sisko, Kaisa jäi äidille...