Turistiviisumit oli kiellettävä, sillä myös venäläisten on koettava julman hyökkäyksensä seuraukset

Turistiviisumit oli kiellettävä, sillä myös venäläisten on koettava julman hyökkäyksensä seuraukset

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 19.10.2022.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu kahdeksatta kuukautta. Vaikuttaa siltä, että sota jatkuu vielä pitkään, mutta samalla on selvää, että Venäjä tämän sodan tulee häviämään. Se johtuu siitä, että se teki karkean virhearvion varassa päätöksen hyökätä brutaalilla tavalla Ukrainaan. Se yliarvioi omien asevoimien suorituskyvyn, aliarvioi Ukrainan tahdon puolustaa itseään ja aliarvioi myöskin lännen yhtenäisyyden.

Näyttää siltä, että Venäjä vastaa näihin virhearvioihin tekemällä uusia virheitä: eskaloimalla, puhumalla löysästi ydinaseista ja tekemällä näytelmän laittomista alueiden liittämisistä itseensä.

Kaksi viikkoa sitten Venäjä liitti neljä Ukrainalle kuuluvaa aluetta itseensä: Zaporižžjan, Hersonin, Luhanskin ja Donetskin alueet ovat Putinin mukaan nyt osa Venäjää, mikä on räikeästi YK:n peruskirjan ja alueellisen koskemattomuuden perusperiaatteita vastaan. Kansainvälinen yhteisö ei niitä tunnusta.

Näytösluonteisen sanaseremonian takaa piirtyy kuitenkin karu kuva Venäjän sodankäynnistä: se on joutunut perääntymään useilta valloittamiltaan alueilta ja Ukrainan voimakas maanpuolustustahto näkyy vastahyökkäyksessä. Sodan karikot ovat alkaneet ilmestyä myös Venäjän mediaan, kun kriittiset kommentit Venäjän hyökkäyksestä ja osittaisesta liikekannallepanosta ovat lisääntyneet.

Arvostelu voi johtaa laajempaan valtiokoneiston kyseenalaistamiseen, mutta varmuutta ei vielä ole – valitettavasti Putinin hallinnon kykyä tukahduttaa soraääniä ei voi aliarvioida.

Olemme tukeneet Ukrainaa sodan alusta lähtien ja viime viikolla Suomi hyväksyi yhdeksännen avunantopaketin Ukrainalle. Tuki on ollut jatkuvaa ja sille on ollut laaja yhteisymmärrys.

Venäjän julistama osittainen liikekannallepano on jälleen lisäsyy pohtia, miten Suomen pitää reagoida hyökkäyssotaan.

Suomi kielsi venäläisten turistiviisumit syyskuun lopussa. Suomeen pääsee venäläisiä enää rajatuista syistä. Laaja turistimatkailu on nyt katkolla. On selvää, etteivät julmaa hyökkäyssotaa käyvän maan kansalaiset voi matkustaa vapaasti Euroopassa ja elää niin, että sodan vaikutukset eivät näkyisi arjessa käytännössä.

Turistiviisumien lakkauttamisen lisäksi vahvistamme rajaturvallisuutta. Ensi vuoden valtion budjetissa lisätään selvästi resursseja rajalle.

Itärajalle suunnitellaan rakennettavaksi myös raja-aitaa, joka kattaisi osan, esimerkiksi 10-20 prosenttia rajasta. Annan tuen raja-aidan rakentamiselle, mikäli Rajavartiolaitos katsoo sen myös tarpeelliseksi. Tärkeintä on, että Rajavartiolaitoksella on kyky turvata raja kaikissa olosuhteissa. Perusteellinen varautuminen kannattaa.

Suomeen ei kuitenkaan kohdistu sotilaallista uhkaa, sillä Venäjä on keskittänyt joukkonsa Ukrainaan. Sodan lopulle Ukrainassa ei näytä olevan näköpistettä. Ja vaikka joku sattumalta tulisi sanoneeksi täydellisen totuuden, hän ei sitä itse tietäisi. Kaikki tukeutuvat todennäköisyyksiin, kuten Ksenofanes aikanaan totesi.

Kun sota jatkuu ja ilmat kylmenevät tärkein tehtävämme ylitse muiden on huolehtia, että lännen tuki Ukrainalle jatkuu ja EU pysyy pakoterintamassa yhtenäisenä.