Yleinen

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan hallituksella olisi budjettiriihessä ollut tuhannen taalan paikka perua julkisen sektorin epäoikeudenmukainen lomarahaleikkaus, kun talous kasvaa kansainvälisen talouden imussa. Pääministeri Sipilä sanoi, että kasvu kuuluu kaikille. Ei näytä kuuluvan. Hallitus jätti muun muassa keittäjät, lähihoitajat, sairaanhoitajat, nuorisotyöntekijät ja muut julkisen...

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vetoaa kansallisen yhtenäisyyden puolesta. Hänen mukaansa Turun tapahtumien jälkeen Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus mitataan nyt siinä, ettemme kriisin hetkellä lisää vastakkainasettelua ja luo eripuraa eri ihmisryhmien välille, vaan tuemme toisiamme tällaisen väkivallan uhan edessä. - Vastuullisten poliittisten toimijoiden tehtävänä on nyt vaalia...

SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokous 23.8.2017 Kouvola Ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtmanin avauspuhe   Rakkaat eduskuntaryhmän jäsenet, hyvät avustajat ja ryhmäkanslian väki, hyvät tiedotusvälineiden edustajat, hyvät kuulijat, Bästa vänner, Leppoisan ja rauhallisen heinäkuun jälkeen elokuu sai käänteen, jota kukaan ei olisi toivonut. Tätä oli osattu odottaa ja pelätä, mutta silti se tuli kuin...

SDP:n eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokous 10.8.2017 Oulu Ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtmanin avauspuhe Hyvät ystävät ja toverit, Hienoa olla Oulussa! Täällä on aina yhtä lämmin vastaanotto – oli sitten kesä tai talvi. Täällä on tapana sanoa: ”Ookkonä Oulusta, pelekääkkönä polliisia?” Tätä mukaellen voisi sanoa, että: ”Ookkonä Suomesta, pelekääkkönä Sipilän...

SDP:n Antti Lindtman korostaa oikeudenmukaisuuden tärkeyttä yhteiskunnan rakentamisessa. Hänen mukaansa kansalaisten on vaikea hyväksyä hallituksen tekemiä leikkauksia, kun se samaan aikaan jakaa verohelpotuksia hyvätuloisille. Tästä esimerkkinä Lindtman luettelee mm. perintöveron alennuksen ja niin sanotun apteekkarivähennyksen. Verokarkkien jako jatkuu edelleen – hallitus aikoo nyt kaiken kukkuraksi...

MUUTOKSET PUHUTTAESSA MAHDOLLISIA Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneesta muutoksesta   Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 19.6.2015 Ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman Arvoisa puhemies, Jokaisen kansakunnan perusta rakentuu viime kädessä yhteisille arvoille. Kansanvallan, yhteisvastuun ja välittämisen arvot sekä ihmisarvon kunnioitus muodostavat Suomea koossa pitävän henkisen siteen. Kansanvallan peruspilareiden, kuten eduskunnan ja parlamentarismin syvä kunnioitus luo vakautta, turvallisuutta...

Imatra, Joutseno ja Lappeenranta Antti Lindtman Arvoisat vapun juhlijat! Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat jättää tänään käyttämättä, kysyi Tommy Taberman. Hyvät ystävät ja toverit, Tänä vappuna haluan puhua rohkeudesta. Teen sen kahdesta syystä. Ensinnäkin, Vapun - kansainvälisen työväen juhlan - historia juontaa juurensa rohkeuteen. 1880-luvun loppupuolella Yhdysvalloissa rohkeat...

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan velkaongelma jää Sipilän hallitukselta hoitamatta. Kehysriihessä hallitukselta loppui puhti ja rohkeus tehdä tarvittavat uudistukset. Kädet nousivat pystyyn ratkaisevalla hetkellä. Hallitukselta jää perinnöksi petetyt lupaukset ja velkaongelma. Nykyinen hallitus peri käänteen sekä taloudessa että työllisyydessä. Mitä se sillä teki? Jakoi muutoksen hedelmät...

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman edellyttää, että Suomen tiedustelulainsäädännön uudistamisessa löydetään ratkaisu, jossa kansallinen turvallisuus ja yksilön perusoikeudet ovat tasapainossa. Uudet viranomaisoikeudet edellyttävät vastapainoksi vahvaa valvontaa. - Pidämme tärkeänä, että Suomeen säädetään ajantasainen tiedustelulainsäädäntö. Uudet turvallisuusuhat edellyttävät, että viranomaisilla on käytettävissä nykyaikaiset työkalut kansallisen turvallisuuden takaamiseksi....

Oletko vielä ehdokasta vaille? Virallinen kuntavaalien äänestyspäivä on sunnuntai 9.4. Katso täältä Antin vaalikonevastaukset: Vantaan Sanomien vaalikone (hae Antti Lindtman) Ylen vaalikone HS:n vaalikone...