14 maalis Vanhuksille hoivaa – nuorille työtä
(Kolumni julkaistu Etelä-Suomen medioissa 4.3.2017)
Rakas isotätini, 94-vuotias Helena asuu espoolaisessa palvelutalossa. Helena-täti on minulle kuin kolmas mummo. Helenalla on pitkän elämän mukanaan tuomaa viisautta, ja hän keittää maailman parhaat kahvit. Arkisten kuulumisten vaihtamisen ohessa puhumme myös ajankohtaisista asioista. Suomen ja maailman tapahtumat ruoditaan sukupolvia yhdistävässä hengessä.
Helena-täti kantaa usein huolta nuorista ja tulevaisuudesta. Erityisen huolissaan hän on nuorisotyöttömyydestä, joka uhkaa viedä tuhansilta suomalaisnuorilta toivon. Nuorisotyöttömyys on kierre, josta maksetaan kova inhimillinen ja taloudellinen hinta.
Kun juttelen nuorten kanssa, he taas kertovat usein huolensa omien vanhempiensa ikääntymisestä. Vanhustenhuollon ja erityisesti kotihoidon monet epäkohdat nähdään aivan aiheellisesti esteinä arvokkaalle vanhuudelle.
Sukupolvet kantavat huolta toisistaan. Nuoret toivovat vanhemmilleen ja isovanhemmilleen arvokasta vanhuutta ja toimivia palveluita. Vastaavasti ikääntyneet toivovat, että heidän lapsensa ja lapsenlapsensa pääsisivät työnteon kautta elämään turvallista arkea sekä rakentamaan omaa tulevaisuuttaan.
Kotihoidon ammattilaiset kertovat minulle paikkakunnasta riippumatta siitä, miten paljon aikaa heiltä kuluu toissijaisiin tehtäviin. Aikaa vanhusten auttamiseen ei jää, kun lyhyessä ajassa pitäisi viedä roskat, siivota, annostella lääkkeet ja tarjota ruokaa. Avustaville käsipareille olisi kotihoidossa huutava tarve, jotta kotihoidon ammattilaiset pystyisivät keskittymään inhimilliseen vanhusten hoitoon.
Tarvitaankin konkreettinen ratkaisu, jolla nuoret saataisiin töihin ja vanhustenhuollon tasoa nostettua. Tukien sijaan kuntien pitäisi ottaa palkkatuki käyttöön ja työllistää nuoret ikäihmisten kotihoitoon. Avustavissa tehtävissä nuoret keventäisivät merkittävästi kotihoidon henkilökunnan työtaakkaa. Ammattilaiset pystyisivät keskittymään varsinaiseen työhönsä oheistehtävien sijaan. Ikäihmiset kiittäisivät, nuorille palaisi toivo tulevaisuudesta.
Helena-tädin ja ikätoverieni huolet ovat siis yhdistettävissä. Pidetään kaikki mukana. Kaikki asiat eivät tulisi tietenkään kerralla kuntoon, mutta tuhannen kilometrin matka alkaa ensimmäisestä askelesta. Tässä niitä otettaisiin jo monta.
Antti Lindtman
Kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja