14 loka Veroale sataisi yksiin laareihin
Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 14.10.
Hallituksen budjettiesitys ensi vuodelle aiheutti odotetusti vilkkaan keskustelun eduskunnassa – ja hyvä niin, se on terveen kansanvallan merkki.
Koronaepidemian kynsissä huomio on kiinnittynyt erityisesti sen aiheuttamaan talouskurimukseen. Hallitus on lähtenyt useiden talousviisaiden kuittaamasta näkemyksestä, että viruksen taltuttaminen on parasta talouspolitiikkaa.
Arvostettu talousasiantuntija Sixten Korkman totesi äskettäin radiohaastattelussa, että päällimmäinen opetus sekä 1990-luvun alun lamasta että vuoden 2008 finanssikriisistä oli se, että kun talous on kriisissä, talouspolitiikan pitää olla elvyttävää.
Kaikki EU-maat ovatkin nyt elvytyslinjalla, monet jopa Suomea avokätisemmin.
Kaikki liikenevät eurot tulee nyt satsata talouden rattaiden voiteluun ja koronan vastaisen taistelun etulinjassa toimivien resurssien turvaamiseen.
Näillä toimilla on suurin merkitys kansalaisten hyvinvoinnin ja vaurautemme kannalta tilanteessa, jossa kansalaisten kulutusta ja yritysten tuotteiden kysyntää rajoittaa ennen kaikkea epävarmuus viruksen leviämisestä.
Toisenlaisiakin vaihtoehtoja on tarjottu ja kuultu. Eduskunnan talousarviokeskustelussa kokoomus esitti lähes miljardin euron veronkevennystä niin sanottua marginaaliveroa laskemalla. Myös perussuomalaisten riveistä kuultiin samansuuntaisia vaatimuksia ”verokiilan” alentamisesta.
Tarkalleen ottaen kokoomus esitti marginaaliveron alentamista 50 prosenttiin, jotta ”jokaisesta työtunnista jäisi vähintään puolet työntekijälle”.
Perustelu saa sinällään paljon sympatiaa: jokaisesta tienatusta lisäeurosta pitäisi aina jäädä ahkeralle ylityön tekijälle vähintään puolet käteen. Kukapa sitä ei haluaisi lihottaa lisäeuroilla mieluummin omaa kuin verokarhun kirstua?
Kolikolla tai tässä tapauksessa setelillä on myös toinen puoli.
Laskelmien mukaan korkeintaan 50 prosentin marginaaliveroasteen toteuttaminen ansiotuloverotusta rukkaamalla kohdistuisi vain yli 50 000 euroa vuodessa tienaaville. Siksi se ei hyödyttäisi pienituloisia lainkaan.
Esityksellään kokoomus olisi siis valmis helpottamaan lähestulkoon miljardin euron velkarahalla kaikkein suurituloisimpia kansalaisia tilanteessa, jossa valtiontaloudessa on yli kymmenen miljardin alijäämä.
Tasan ei kävisi onni edes hyväosaisille. Summasta 713 miljoonaa euroa menisi kaikkein hyvätuloisimmalle kymmenykselle, ja suurituloisin prosentti kansalaisista korjaisi veroalekakusta peräti 293 miljoonan euron potin.
Tämän hyvätuloisimpaan prosenttiin päästäkseen on vuodessa ansaittava pitkälti 100 000 euroa vuodessa. Keskimääräiset vuositulot tässä ryhmässä on 280 000 euroa.
Kokoomuksen mukaan muun muassa suomalainen opettaja ja toimihenkilö ansaitsisivat isomman siivun lisätienesteistään, mutta kokoomuksen esittämällä mallilla lopputulos olisi toinen. Siinä tavallisille suomalaisille jäisi murusia käteen, kun taas toimitusjohtajat ja vuorineuvokset korjaisivat jättipotit.
Opposition ”himoverottajaksi” parjaama hallitus on keventänyt tälle vuodelle pieni- ja keskituloisten palkansaajien ja eläkkeensaajien verotusta.
Elävään parlamentarismiin kuuluu toki erilaisten vaihtoehtojen esittäminen ja myös hallituksen esitysten haastaminen.
Oppositio on nyt tarjonnut selkeän vaihtoehdon hallituksen politiikalle. Äänestäjien tehtävä on punnita vaihtoehtoja ja valita vaaleissa niistä mieleisensä. Tässä tapauksessa valinta on siis 1 prosentin ja 99 prosentin väliltä.