22 helmi Hallituksen sote-malli tuo lisäongelmia vanhusten palveluihin
Viime aikojen uutiset vanhuspalveluiden ongelmista ovat herättäneet oikeutettua ja perusteltua suuttumusta. Ongelmia on vanhuspalveluissa laajemmin, mutta erityisesti ongelmat tuntuvat keskittyvän tiettyihin yksityisiin hoivapalveluketjuihin, joissa normeja ja hyvän hoivan vaatimuksia on ilmeisen tietoisesti poljettu voittojen maksimoimiseksi.
Hallituksen markkina- ja yhtiövetoiselle sote-uudistuksen kannalta tämän kaltainen julkisuus ei tietenkään ole ollut toivottua. Niinpä hallitus on viime viikkoina keksinytkin ihan uuden tarinan, jossa sen sote-malli aikaisemmin kerrotusta poiketen vahvistaisikin julkisen vallan otetta hoivapalveluista ja näin korjaisi niiden ongelmia.
On siis ihan paikallaan käydä läpi, miksi näin ei ole.
1. Hallituksen mallissa sote-yritysten ulkopuolinen valvonta vähenee ja omavalvonnan rooli kasvaa
Hallituksen sote-mallissa yksityisten yritysten tuottamien sote-palveluiden osuus kasvaisi merkittävästi. Tuottajakentän hajaantuessa ja toimijoiden määrän kasvaessa valvonta on entistä vaativampaa. Hallituksen
sote-uudistuksen tuottajalain (HE 52/2017) perusteluissa todetaankin suoraan, että ”valvontaan käytettäviä resursseja ei ole kuitenkaan mahdollista lisätä yksityisten palvelujen määrän kasvua vastaavasti.”
Niinpä viranomaisvalvonnan heikentymistä paikkaamaan laissa asetettaisiin yrityksille omavalvontavelvoite. Siis velvoite valvoa itse itseään.
Omavalvontaa koskevan pykälän yksityiskohtaisista perusteluista:
”Pykälän 1 momentissa velvoitettaisiin palvelun tuottaja valvomaan toimintansa laatua ja asianmukaisuutta sekä asiakas- ja potilasturvallisuutta. Siten palvelujen valvonnassa korostuisi palvelun tuottajan oma vastuu.”
Yritykset valvomassa itse itseään ja palvelujen valvonnassa korostuu palvelun tuottajan oma vastuu. Olenko kyyninen, jos ei minusta kuulosta ihan aukottomalta?
2. Hallituksen sote-mallissa julkinen järjestäjä on heikko, kun se ei enää voisi itse päättää tuotannon järjestämisen tavoista.
Nykyisellään kunta voi viime kädessä itse päättää, miten palvelut järjestetään. Se voi päättää mitä palveluita se tuottaa itse ja mitä hankkii ulkoa ja millä tavalla ja millä ehdoin.
Hallituksen sote-mallissa sote-palvelut maakunnan järjestäjä on pakko avata kilpailulle laissa määritellyin ehdoin, eikä maakunta voi valita toimintatapojaan suhteessa yksityisiin palveluntarjoajiin. Tämä tekee maakunnasta heikon suhteessa yksityisiin yrityksiin. Demokraattisesti valituilla päättäjillä ei enää olisi mahdollisuutta päättää esimerkiksi palveluverkosta maakunnan asukkaiden tarpeiden mukaan, vaan palveluverkko muodostuisi markkinoilla taloudellisen kannattavuuden ehdoilla. Maakunnan käytössä olevat ohjauskeinot ovat parhaimmillaankin lähinnä välillisiä.
Perusterveydenhuollon valinnanvapausmallissa maakunnan on hyväksyttävä kaikki kriteerit täyttävät yritykset tarjoamaan palveluita ja kilpailemaan asiakkaista. Kunta voi asettaa markkinoille pääsylle vain tiettyjä laissa erikseen määrättyjä vähäisiä ehtoja, eikä sillä ole juuri keinoja ohjata yksittäisten yritysten toimintaa.
Asiakassetelillä tai henkilökohtaisella budjetilla hankittavissa palveluissa maakunnalle on useissa palveluissa laissa säädetty velvollisuus käyttää asiakasseteliä tai henkilökohtaista budjettia. Maakunta ei siis näissä palveluissa voi itse päättää yksityisten palveluntuottajien käytöstä tai sen laajuudesta. Ylipäänsä hallituksen sote-malli ei lähde maakunnan oikeudesta päättää tuottamisen tavoista kokonaisuuden tarkoituksenmukaisuuden tai ihmisten tarpeiden pohjalta, vaan prioriteettina on yritysten oikeus päästä markkinoille.
Valinnanvapauslain He 16/2018 (ennen kuin asiakassuunnitelman sitovuus poistettiin): ”Asiakassuunnitelma on keskeinen palveluintegraation toteuttamisen väline, jonka merkitys korostuu paljon palveluja käyttävien kohdalla.”
3. Valinnanvapausmalli pakottaa leikkaamaan sote-palveluista, koska se lisää tuotannon kustannuksia samaan aikaan kun rahoitusta vähennetään.
Hallituksen valinnanvapausmalli tulisi useimpien arvioiden mukaan lisäämään sote-tuotannon kustannuksia. Samalla Hallituksen sote-mallin rahoitukseen sisältyy indeksileikkuri, joka leikkaa kustannusten kasvua 3 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2030 mennessä. Se tarkoittaa, että sote-palveluihin on maakunnasta riippuen 321 – 844 euroa vähemmän rahaa asukasta kohden vuodessa verrattuna nyt ennakoituun menokehitykseen. Hallitus ei tosin ole esittänyt arviota, mistä säästö syntyy.
Syntyvien säästöpaineiden kohdalla perusterveydenhuollon kustannukset eivät voi mallissa kovin paljoa joustaa. Kun sote-resursseja ollaan vieläpä vähentämässä, joudutaan valinnanvapausjärjestelmän vaatimat lisäresurssit ottamaan muista sote-palveluista. Tällöin vanhusten hoivapalveluiden kaltaiset kohteet ovat todennäköisimmin leikkauslistalla.
4. Valinnanvapausmalli ohjaa käytettävissä olevia resursseja vähemmän palveluita tarvitsevien hoitoon
Perusterveydenhuollon sisällä valinnanvapausmalli ohjaisi resurssien kohdentamista nykyistä enemmän vähän palveluja tarvitsevien ja yritysten kannalta houkuttelevien asiakkaiden hoitoon. Tämä taas tarkoittaisi vähemmän resursseja eniten palveluita tarvitsevien hoitoon. Lukuisissa valiokuntien asiantuntijalausunnoissa on korostunut huoli hallituksen sote-mallin vaikutuksista juuri heikoimpien ja eniten monialaisia palveluita tarvitsevien, kuten ikäihmisten, asemaan.
Valinnanvapausmallissa palvelut syntyisivät sinne, missä niiden tuottaminen on mallissa taloudellisesti kannattavinta, ei sinne, missä niiden palvelutarpeen kokonaisuuden kannalta olisi perustelluinta olla. Erityisesti harvemmin asuttujen alueiden palvelut todennäköisesti heikkenisivät, kun yritysten kilpailu keskittyisi tiheän väestöpohjan alueille.
5. Valinnanvapausjärjestelmän mahdollisista hyvistä puolista hyötyisivät lähinnä ne, joilla on kykyjä ja resursseja valikoida ja kilpailuttaa palveluntuottajia.
Monituottajamallista seuraava palveluketjujen hajautuminen johtaa nykyistä monimutkaisempaan ja vaikeammin hallittavaan järjestelmään. Paljon palveluja tarvitsevilla, esimerkiksi ikäihmisillä, ei usein ole edellytyksiä sukkuloida hajautuneiden palveluiden viidakossa, etsiä itselleen sopivimpia palveluja ja kilpailuttaa palveluntuottajia. Monissa tapauksissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkailla ei myöskään ole kovin hyviä edellytyksiä arvioida saamansa hoidon laatua ja sopivuutta tarpeisiinsa. Valiokuntien asiantuntijakuulemisissa ovat useat kuultavat esittäneet vakavaa huolta, että paljon palveluita tarvitsevista ja erityisen tuen tarpeessa olevista muodostuu mallissa väliinputoajien luokka, jota integraatiotavoitteesta huolimatta edelleen pompotellaan palveluiden välillä.
Paljon palveluita käyttävät eivät ole tyypillisesti yritysten kannalta houkuttelevia asiakkaita ainakaan perusterveydenhuollossa. Asiakassetelillä tai henkilökohtaisella budjetilla palveluja tarjoavat yritykset voivat suoraan valita asiakkaansa. Perusterveydenhuollon sote-keskukset eivät voi tehdä nimenomaista asiakkaiden valikointia, mutta niillä on varmasti sijaintiin, markkinointiin ja tarjottaviin palveluihin liittyviä tosiasiallisia valikointikeinoja, joilla ohjata tappiota tuottavia paljon palveluita tarvitsevia asiakkaita muualle.