01 touko Antin vappupuhe 1.5. Tampereella
Puhe Tampereella vappuna 1.5.2023. Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Puheessaan Antti lähetti terveisiä hallitusneuvottelijoille. Hän myös muistutti, että sosialidemokraatit kasvattivat kannatustaan ja saivat eduskuntaan lisäpaikkoja. Historian saatossa se on vasta kolmas vaalivoitto pääministeripuolueen asemassa.
Hyvät ystävät, tamperelaiset, pirkkalaiset
Toinen vappu peräjälkeen olemme tilanteessa, jossa Euroopassa on käynnissä täysimittainen sota. Venäjän käsittämättömän ja julman Ukrainaan suuntautuvan hyökkäyksen seurauksena eivät vain kymmenet tuhannet, vaan sadat tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä tai haavoittuneet. Miljoonat viattomat ovat joutuneet jättämään kotiinsa ja valitsemaan pakolaisuuden suojellakseen itseänsä ja läheisiään.
Venäjän siviileihin kohdistamat hyökkäykset ovat tapahtumia, joiden emme koskaan ajatelleet kuuluvan tämän vuosisadan eurooppalaiseen todellisuuteen. Kansainvälisen oikeiden räikeä rikkominen ei voi jäädä seurauksitta. Julmuuksiin ja sotarikoksiin syyllistyneet tulee saattaa edesvastuuseen.
Venäjän oikeudeton hyökkäys naapuriinsa järkyttää turvallisuutta laajemmin koko Euroopassa. Se on jättänyt pysyvät jäljet turvallisuusarkkitehtuuriimme ja ajatteluumme Venäjästä ja sen luotettavuudesta sopimuskumppanina ja naapurina.
Euroopan Unioni on Venäjän hyökkäyksen alusta asti ilmaissut täyden solidaarisuutensa ukrainalaisille. Heidän taistelunsa vapauden ja itsemääräämisoikeuden puolesta on samalla taistelua kaikkien eurooppalaisten vapauden ja kansojen itsemääräämisoikeuden puolesta.
On syytä sanoa selvästi, että Suomelle jäsenyys EU:ssa on osoittautunut vielä tärkeämmäksi – vielä enemmän välttämättömäksi – kuin mitä jäsenyydestä päätettäessä vuonna 1994 ajateltiin. Voi vain kysyä, mikä olisikaan asemamme tänään EU:n ulkopuolella. Mitkä olisivatkaan vaikutusmahdollisuutemme ja turvallisuutemme ilma tätä eurooppalaista yhteenkuuluvuutta?
EU on yhdessä liittolaistensa kanssa tähän mennessä tehnyt maailmanhistorian laajimmat talouspakotteet, joiden vaikutukset tulevat olemaan Venäjän taloudelle dramaattiset. Moderni länsiteknologia ei enää ole Venäjän käytettävissä, Venäjän öljyn ja kaasun kauppa vaikeutuu. Vaikka pakotteiden kaikkien vaikutusten toteutuminen ottaa aikansa, ei lopputuloksesta pidemmän päälle ole epäselvyyttä: Venäjän talous- ja yhteiskuntakehitys jää jälkeen muusta maailmasta. Lentokoneet jäävät kentille, moderneja autoja ei ole saatavilla, tietokoneohjelmia ei uusita.
Suomi teki Venäjän aggressiosta omat turvallisuusjohtopäätöksensä suuren yksimielisyyden vallitessa. Jätimme nopeasti jäsenhakemuksen sotilasliitto Natoon. Kiitos vuosikymmenten ajan viisaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme jäsenyytemme käsiteltiin ennätysnopeasti – vaikka itsestämme aika tuntuikin kulkevan kovin hitaasti.
Tänä vappuna Suomi on Naton täysivaltainen jäsen kaikkine siihen liittyvine oikeuksineen ja sitoumuksineen. Seuraavan hallituksen yksi tärkeä tehtävä on rakentaa Suomelle vastuullinen ja rakentava rooli Natossa. Nyt työskentelemme sen puolesta, että Ruotsi voisi seurata Suomen jalanjälkiä jo aivan lähitulevaisuudessa.
Ukrainan suhteen Suomi on toiminut myös itse suoraan. Olemme antaneet sen taisteluun niin taloudellista kuin sotilaallista apua ja vastaanottaneet sotapakolaisia. Ukraina voi luottaa siihen, että Suomi kuten muutkin EU-maat ovat jatkossakin valmiit auttamaan, jotta Ukraina voi saavuttaa tavoitteensa rauhasta, rajoista ja suvereniteetistä.
Hyvät ystävät, Kuten tiedämme, vappu on suomalaisen työn päivä. Suomalainen sosialidemokraattinen liike on aina ollut työn puolue, ja meillä on kunniakas historia siinä suhteessa. Forssan 1903 puoluekokouksen tavoitteet olivat aikanaan radikaaleja, mutta tänä päivänä jo toteutettuja, itsestään selvyyksiksi koettuja asioita.
Olemme olleet vahvasti rakentamassa menestyvää, sosiaalisesti oikeudenmukaista hyvinvointivaltiota, jota on vahvistanut hyvä talouskehitys. Oivalsimme myös ensimmäisenä puolueena, että ainoa tie menestykseen ei ollutkaan vain työ ja sen tuoma talouskasvu. Oli myös huolehdittava luonnon kestokyvystä. Se asia oli jäänyt kirjaimellisesti kiihkeän jälleenrakennustyön piippuun. Tehtaat tupruttivat saasteita ilmaan tai valuttivat niitä vesistöihin.
Pian ymmärrettiin taloudellisten näkökohtien tärkeys ympäristöpolitiikan toteuttamisessa. Talous- ja ympäristöennusteet oli kytkettävä yhteen. Se oli viisas ratkaisu.
Luonnon asettamat rajat kohtasivat tietysti aluksi vastustusta. Sanottiin, että jos ilman ja vesien saastuttamiselle asetettaisiin rajoitukset, tehdasteollisuutemme kuolisi. Meille sanottiin, että valittavana oli joko ympäristö tai työ ja talouskasvu. Me taas vastasimme, että ”luonto ja työ, kättä lyö!”. Luonto ja työ eivät olleet vastakkain, vaan ne kulkivat rinnakkain. Juuri tämän linjan seurauksena meillä on esimerkiksi maailman modernein paperiteollisuus Suomessa. Täytämme kansainväliset ympäristöstandardit kilpailukykyisenä kaikkein omimmalla alallamme.
Ystävät, SDP on ollut keskeinen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaja ja sen sopeuttaja kansainvälisten markkinoiden avautumiseen, luonnonsuojelutyön käynnistäjä, reilun työelämän arkkitehti, jo alusta asti puoleista kansainvälisin, Suomen johdattaja eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.
Suomalainen sosialidemokratia voi hyvin, ja sen tähtäin on tulevaisuudessa. Tällä tiellä on hyvä jatkaa. Tämän päivän sosialidemokratian ykköshaaste onkin kulkea kestävän kehityksen etulinjassa. Nyt eletään kohtalon vuosia. Meidän sukupolvemme suuri tehtävä suorastaan ammottaa edessämme – se on ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttäminen – hiilineutraali hyvinvointiyhteiskunta.
Suomen tulee olla ilmaston lämpenemisen vastaisen taistelun kärjessä – tulevaisuuden puhtaan energian suurvalta. Ja tärkein vastaus on vihreässä siirtymässä. Luonto ja työ eivät kulje enää vain rinnakkain, vaan ne suorastaan hyödyttävät toisiaan.
Tänään meille sanotaan, että ilmastotavoitteista on tingittävä, ja vihreän siirtymän investointeja on lykättävä. Me vastaamme, että mitä kauemmin viivyttelemme, sitä suuremmaksi tarvittavat taloudelliset sijoitukset ja kärsityt kustannukset nousevat. Yksinkertaistaen, talossa ei pidä aloittaa remonttia seinistä, jos katto vuotaa.
Vihreä siirtymä tarkoittaa Suomelle valtavia mahdollisuuksia. Suomen kunnianhimoinen, mutta saavutettavissa oleva hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 mennessä on yksi syy, miksi niin monet uuteen vihreään teollisuuteen sijoittavat haluavat nyt tänne.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkaisi maaliskuun 2023 lopussa jatkuvasti päivitettävän tilaston vuodesta 2021 saakka tehdyistä ja suunnitelluista sijoituksista vihreään teollisuuteen ja palveluihin – eli siis uusiin työpaikkoihin. Julkaisuhetkellä tilastossa oli tieto noin 14 miljardin euron varmoista sijoituksista ja suunnitelmista, vaikka miljardisijoituksia keräävää maatuulivoimaa ei edes laskettu mukaan.
Sähkö oli Suomessa kriisivuonna 2022 Euroopan toiseksi halvinta – kiitos etupainotteisten investointien päästöttömään energiantuotantoon – tuuli- ja ydinvoimaan. Edelläkävijyys kannatti tässäkin, tällä tiellä pitää jatkaa. Suomi voi nousta energiasuurvallaksi, jos jatkamme kunnianhimoisia panostuksia puhtaaseen energiatuotantoon.
Toisin sanoen, ilmastotoimien myötä syntyy uutta työtä! Luokaamme hyvää tuultaa keskuuteemme sen sijaan, että painuisimme takaisin turvesuolle.
Hyvät ystävät, Toinen keskeinen 2020-luvun sosialidemokratian haaste on, että Suomi on jatkossa eheä, avoin ja kansainvälinen. Nelson Mandela sanoi viisaasti, että ”Ilman kansainvälistä yhteistyötä ja yhteistä toimintaa yksikään maa ei voi ratkaista niitä haasteita, joita maailma kohtaa tänään”. Itseensä käpertyminen ja vain omien rajojen sisään tuijottelu ei siis ole enää mahdollista. Emme voi todellakaan jäädä Euroopan Impivaaraksi, joka muuttuisi Umpivaaraksi.
Suomen pitää olla aktiivinen toimija kansainvälisillä kentillä, Yhdistyneissä Kansakunnissa, Euroopan Unionissa ja Natossa. Väkimäärällä Suomi ei saa vaikutusvaltaa, vaan se tapahtuu yhteistyöllä, aktiivisuudella ja esittämällä eri näkökulmat huomioivia ratkaisuja.
Suomi tarvitsee työhön johtavaa maahanmuuttoa. Sen lisääminen on välttämättömyys, jos haluamme pitää hyvinvointiyhteiskuntamme pystyssä. Oikeaan kotouttamiseen tulee kiinnittää merkittävää huomiota.
Ja Suomen tulee olla ennakkoluuloton, edistyksellinen ja eheä. Vain yhtenäinen kansakunta voi voittaa suurimmatkin koettelemukset. Tämän päivän sosialidemokratian kuuluu olla kansakuntaa kokoava voima.
Arvoisat kuulijat, Kolmas sosialidemokratian kärkihaaste on työlinja, joka on tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan vahvistaja ja varmistaja. Arvostetaan työntekijöitä ihmisinä, ei vain lukuina. Ei ole olemassa sellaista työtä, joka ei olisi arvokasta, eikä sellaista työntekijää, joka ei olisi arvokas.
Samoin työn tekemisen tulee olla aina kannattavaa, ja maa tarvitsee menestyviä yrityksiä, jotka luovat työpaikkoja. Työllisyysasteen nostamisen tulee olla selkeä tavoite.
Kuten jo edellä totesin, osaavista työntekijöistä on jo nyt pulaa, ja siihen ongelmaan on tartuttava tarmokkaasti.
Ystävät, Vappu on ilon, vapauden ja työn juhla. Se on varma koittavan kesän merkki – säästä riippumatta. Sata vuotta sitten täällä kokoonnuttiin sankoin joukoin vapun viettoon ”ankarasta lumipyrystä huolimatta”. Näin kerrottiin Tampereen sosialidemokraattisessa sanomalehti Kansan Lehdessä 1923.
Tampereelle on ollut aina kiva tulla, niin nytkin. Tampere on tekemisen kaupunki. Täällä on kehrätty puuvillaa ja pellavaa, taitettu terästä. Myöhemmin on kehitetty huipputeknologiaa.
Tampere on sivistyksen yliopistokaupunki ja kulttuurin kehto. Täällä ovat luovuusvoimaansa ammentaneet monet suuret nimet Väinö Linnasta Juice Leskiseen. Enkä jätä mainitsematta, että Tampereella osataan pelata myös lätkää.
Tehdaskaupunkina Tampere on aina ollut myös sosialidemokratian vahva keskus. Täällä ovat syntyneet, kasvaneet ja asuneet monet historian sivuille jääneet kansalliset vaikuttajat. Ja kuten kiinalainen sananlasku toteaa, ”Jollei puulla ole juuria, ei oksissa verso lehtiä”. Tuoreimpana Tampere on tuonut Suomen ja maailman kartalle uuden kiintotähden Sanna Marinin.
Sanna luotsasi pääministerinä Suomen läpi poikkeuksellisen vaikean ajan, jota varjostivat maailmanlaajuinen pandemia ja Ukrainan sota. Hän osoitti poikkeuksellisen hienoa kykyä keskittyä kansakunnan kannalta tärkeimpien kysymysten hoitoon kriisiaikana. Samalla hän johdatti maaliin historiallisia uudistuksia muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä koulutukseen. Rohkea Sanna osoitti meille myös, että jopa pääministerikin voi ja saa olla ihminen.
Ystävät, toverit, Eduskuntavaalit on käyty. Sosialidemokraatit kasvattivat kannatustaan ja saivat eduskuntaan lisäpaikkoja. Historian saatossa se on vasta kolmas vaalivoitto pääministeripuolueen asemassa.
Lisäkannatusta keräsivät paljon myös kokoomus ja perussuomalaiset. On hyvä muistuttaa, että kannustus annettiin jokaiselle puolueelle niiden vaaleissa esittämien linjausten pohjalta. Voitokas SDP kävi hallitusneuvotteluihin juuri tämän valtakirjan pohjalta.
Hallitustunnustelija päätti valita politiikan keskiviivan ylittävän yhteistyön sijaan oikeistopohjan. Ratkaisua voi harmitella, mutta samalla on sanottava, että hallitustunnustelijalla on ollut siihen tietenkin täysi oikeus.
Vapun jälkeen Säätytalolle marssivat kokoomuksen johdolla perussuomalaiset, rkp ja kristillisdemokraatit. Petteri Orpolla ja hänen valitsemillaan kumppaneilla on nyt näytön paikka, kulkeeko se kohti valoa vai varjoja. Viedäänkö Suomea eteenpäin yhteiskuntana, joka osallistuu kansainväliseen vuorovaikutukseen, osallistumiseen ja tasa-arvoisuuteen.
Erityisesti on syytä muistuttaa, että jos ilmastotavoitteista lipsutaan, menetämme investoinnit ja työpaikkoja. Ja edelleen, vaikka kaikki tiedämme, että edessä on säästöjä ja sopeutuksia, valveutunut hallitus pyrkii tekemään ne niin oikeudenmukaisesti kuin mahdollista ja välttää leikkauksia yhteiskuntamme heikompiosaisiin.
Lopuksi, vaikka hallituksella on enemmistövalta, silti viisas hallitus pyrkii hakemaan linjalleen hyväksyntää myös laajemmin kuin vain hallituspuolueilta, muun muassa työmarkkinoilta ja laajemminkin suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta. Silloin yleensä syntyy kestävämpiä ratkaisuja.
Sosialidemokraatit tulevat arvioimaan hallitusneuvottelujen tulosta ohjelman päätösten kautta.
Haluamme Suomen rakentuvan vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden vahvoille arvoille. Näiden pohjalle on ollut hyvä rakentaa sellaista yhteiskuntaa, joka antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden kehittyä täyteen potentiaaliinsa, ja joka tarjoaa kansalaiselleen tukea, jos hän sitä tarvitsee. Sellaista yhteiskuntaa, jossa jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, ja jossa jokaista arvostetaan juuri sellaisena kuin hän on.
Hyvät ystävät! Olkaamme rohkeita – uskokaamme parempaan tulevaisuuteen. Sosialidemokratia on aina ollut vahvimmillaan historian taitekohdissa, ja sellaista aikaa jälleen elämme.
Parempi tulevaisuus tarvitsee visioita ja tekoja. Suomalaisille on pystyttävä tarjoamaan uskoa turvalliseen tulevaisuuteen – luottamusta hyvinvointiyhteiskuntaan ja luottamusta toisiamme kohtaan. Tähän työhön sosialidemokraatit ovat olleet aina valmiita, ja se työ on tehty yhdessä. Niin tänäänkin. Sillä tätä maata, tätä ainutlaatuista Suomeamme me rakastamme.
Toivotan oikein hyvää vappua kaikille!