SDP:n Lindtman Jyväskylässä ja Äänekoskella: Metsä Groupin hanke osoittaa, että Suomeen kannattaa investoida

SDP:n Lindtman Jyväskylässä ja Äänekoskella: Metsä Groupin hanke osoittaa, että Suomeen kannattaa investoida

Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtmanpitää Metsä Groupin suunnitelmia rakentaa Äänekoskelle uusi biotuotetehdas isona askeleena kohti metsäteollisuuden uutta aikaa.

–          Metsä Groupin suunnitelmat ovat osoitus siitä, että Suomeen kannattaa investoida. Meillä on korkeaa osaamista, toimiva infrastruktuuri- ja logistiikkaympäristö sekä kohtuullisen turvattu puunsaanti. Tätä investointia voi pitää metsäteollisuuden käänteenä kohti parempia aikoja. Toivon, että Metsä Groupin esimerkki rohkaisee myös muita teollisuusyrityksiä kasvuinvestointeihin Suomessa.

Toteutuessaan noin 1,1 miljardia euroa maksava biotuotetehdas olisi metsäteollisuuden historian suurin investointi Suomessa. Investoinnin merkitys paikallisesti Äänekoskella on valtava. Lindtman pitää selvänä, että hallituksen teollisuuspoliittisilla toimilla on ollut vaikutusta Metsä Groupin suunnitelmiin.

–        Hallitus on käyttänyt laajaa keinovalikoimaa parantaakseen teollisuuden toimintaedellytyksiä vaikean rakennemuutoksen keskellä. SDP:n linjausten mukaisesti hallitus teki viime keväänä periaatepäätöksen siitä, että teollisuuden kustannuksia ei lisätä. Uskon, että tällä keskeisellä linjauksella ja muilla tulevaisuuden uskoa luovilla toimenpiteillä on ollut vaikutusta sekä Äänekosken, että myös Stora Enson Varkauden investointisuunnitelmiin.

Antti Lindtman puhui asiasta kenttäkierroksellaan Jyväskylässä ja Äänekoskella.