Kuka Antti?

"Kaikki alkoi siitä, kun meitä kohdeltiin väärin."

 

Kahdeksannella luokalla koulupäivän päätteeksi oli järjestetty vierailu taidenäyttelyyn Helsingissä. Kotiin tultaisiin vasta illalla, joten kysyimme opettajalta, järjestääkö koulu meille eväät. Vastaus oli ei.

 

Eihän se niin voinut mennä. Luokan pisin poika – minut – lähetettiin rehtorin kansliaan vääryyttä oikomaan. Rehtori hoiti asian ja saimme eväät mukaan. Eikä siinä vielä kaikki: tämän seurauksena koulu järjesti pysyvän välipalan kaikille, joiden koulu jatkui pitkälle iltapäivään.

 

Se oli ensimmäinen poliittinen tekoni, vaikka en sitä silloin vielä täysin tajunnutkaan. Tajusin kuitenkin, että asioihin voi vaikuttaa.

 

Siitä se alkoi. Isäni varoitteli lähtemästä mukaan politiikkaan, mutta polte oli liian kova. Liityin Demarinuoriin ja myöhemmin SDP:n jäseneksi. Halu korjata epäkohtia ajoi minut luottamustehtäviin Vantaalla. Nuorisovaltuustossa saimme järjestettyä kaupungintalolle hissin, jotta liikuntarajoitteinenkin valtuutettu pääsi kokouksiin.

"Ymmärsin, että yksi teko, pienikin, merkitsee enemmän kuin tuhat sanaa."

 

Elämäni ei edennyt perinteisen yhteiskunnallisen lukujärjestyksen mukaan. Asuin lapsuuteni yksinhuoltajaisäni kanssa Itä-Vantaalla, ja lukion jälkeen piti valita opiskelun ja itsenäisyyden välillä. Valitsin itsenäisyyden ja muutin omilleni Koivukylään – ruokarahoja aloin tienata unelmatyössäni betoniauton ratissa.

"Työ kasvatti minusta aikuisen. Ymmärsin jo nuorena, miten tärkeässä asemassa työ on tavallisen suomalaisen elämässä."

Myös työelämän nurja puoli näyttäytyi nuorelle miehelle. Kaveripiirissä näin jatkuvaa epävarmuutta ja sain myös itse kokea, miltä tuntuu odottaa työhön kutsua nollatuntisopimuksella. Omalla työmaalla järjestäytymisaste oli alhainen, joten halusin ottaa selvää oikeuksistani ja liityin ammattiliittoon. Vaikka olin työpaikkani nuorin, olin ensimmäinen liiton jäsen. Näin minusta tuli ammattiyhdistysaktiivi.

"Vaikuttaminen alkaa yleensä lähiympäristöstä ja laajenee pikku hiljaa isompiin asioihin."

Aktiivisuus ay-asioissa ajoi minua eteenpäin, ja kuorma-auton ratista päädyin SAK:n leipiin. Jatkoin myös vaikuttamista kotikaupunkini asioihin. Lähiöiden kasvatista tuli Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen, ja lopulta sen puheenjohtaja 26-vuotiaana.

 

Vaikuttamisen halu oli ajanut yrittämään myös eduskuntaan, mutta ihmisten luottamus piti ansaita muullakin kuin vaalipuheella. Se piti ansaita kovalla työllä ja teoilla. Tein kaksi hyvää kampanjaa 2003 ja 2007, mutta vasta kolmas kerta toden sanoi vuonna 2011.

 

Ensimmäisellä ja toisella kaudellani eduskunnassa on tapahtunut paljon niin politiikassa kuin yksityiselämässäni. Asun nyt vaimoni ja hänen tyttärensä kanssa Tikkurilassa. Päätin myös palata polulle, jolta jo kertaalleen poikkesin: aloitin opinnot Helsingin yliopistossa 2013 ja valmistuin valtiotieteiden kandidaatiksi syksyllä 2016.

"Yhdestä asiasta olen nyt varmempi kuin koskaan. Minulla on yhä asioihin vaikuttamisen polte, ja siksi haluan jatkaa työtä eduskunnassa sekä Vantaan valtuustossa uusmaalaisten, vantaalaisten ja kaikkien suomalaisten puolesta."

 

Tekoja tarvitaan politiikassa entistä enemmän, ja minulle tärkeintä ovat teot työn ja kasvun hyväksi. Reilun työelämän puolesta on pidettävä ääntä. Myös Uusimaa tarvitsee lisää työllisyyttä tukevia investointeja, eikä asumisen hinta saa nousta täälläkään ylivoimaiseksi.

Parempi Vantaa tehdään yhdessä ja siksi on tärkeää, että kaikki pidetään mukana. Vantaalla tarvitaan tekoja erityisesti nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi, inhimillisemmän vanhustenhuollon saavuttamiseksi sekä parempien koulujen puolesta.

 

Kasiluokan eväsjupakan, sen ensimmäisen poliittisen tekoni myötä minulle valkeni, mitä sosialidemokratia tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että pidetään heikomman puolta. Olen saanut itse paljon, mutta en edelleenkään salli, että ketään kohdellaan väärin, isoissa tai pienissä asioissa. Jokaiselle pitää tarjota hyvän elämän eväät, mausteet saa jokainen valita itse.