Kasvu kuuluu kaikille – Lindtman vetoaa lomarahaleikkausten perumiseksi

Kasvu kuuluu kaikille – Lindtman vetoaa lomarahaleikkausten perumiseksi

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan Suomen talous kasvaa nyt maailmantalouden imussa. Sosialidemokraattien mielestä kasvun pitää kuulua kaikille. Eriarvoisuutta ei pidä lisätä. Siksi sosialidemokraatit vetoavatkin lomarahaleikkausten peruuttamiseksi.

– Samaan aikaan kun pienituloisten leikkaukset jatkuvat, hallitus jatkaa veronkevennysten suuntaamista omille taustaryhmille. Apteekkarit, miljoonaperintöjen saajat ja suurmetsätilojen omistajat voivat nukkua yönsä rauhassa.

– Reilu vuosi sitten hallitus otti vallan ajaa ensin kaikkien palkansaajien ja sitten julkisen sektorin pienipalkkaisten työntekijöiden lomaetuihin leikkauksia. Valtionvarainministeri Orpo, vetoan teihin vielä, perukaa lomarahaleikkaus. Ahkerat hoitajat kiittävät, viisaat miljonäärit ymmärtävät. Laittakaa budjettiesityksenne sydän kohdalleen, sanoi Lindtman valtion vuoden 2018 talousarvion lähetekeskustelun ryhmäpuheessa eduskunnassa.

Lindtman pitää epäkohtana, että talouden kasvaessa hallitus jatkaa erityisesti pienituloisia kuristavia leikkauksia ja kiristää esimerkiksi pieni- ja keskituloisten perheiden verotusta.

– On vaikea käsittää, miksi ensi vuoden talousarviossa hallitus kaikista väestöryhmistä on päätynyt kiristämään juuri pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden verotusta. Tämä kohdistuu kaikkiin lapsiperheisiin. Hoitajan ja huoltomiehen kaksilapsinen perhe maksaa ensi vuonna yli 200 euroa enemmän veroa kuin tänä vuonna.

Lindtman painottaa, että eriarvoisuuden kasvu ei ole väistämätöntä. Kyse on arvovalinnoista.

– Pääministeri Sipilä myönsi viime viikolla A-studiossa ensimmäistä kertaa, että hallituksen politiikka iskee eniten pienituloisiin ja lisää eriarvoisuutta. Eikö nyt olisi aika tunnustaa, että hallituksen linja kaipaa korjaamista?

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että hyvinvointimme perustuu työlle ja osaamiselle. Lindtman esitti hallitukselle tukun toimia, jotka tulevat näkymään sosialidemokraattien tarjoamassa vaihtoehdossa. SDP esittää muun muassa oppivelvollisuusiän pidentämistä, subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamista sekä pienten yritysten tukemista verovapaan toiminnan alarajan nostamisella 30 000 euroon sekä ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottamisella.

Lue koko Lindtmanin puheenvuoro täältä.