elokuu 2014

Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman on tyytyväinen hallituksen budjettiriihessä saavuttamaan yhteisymmärrykseen metropolihallinnon jatkovalmistelun linjauksista.   - Hallituksen löytämä kompromissi varmistaa sen, että kuntaministeri valmistelee metropolilakiesityksen niin, että lakiesitys annetaan eduskunnalle viimeistään 4.12.2014. Metropolivaltuusto tullaan valitsemaan 2017 kuntavaalien yhteydessä.   - Päätös on Helsingin seudun asukkaiden kannalta erittäin myönteinen. Hajanaisen...

Hyvä SDP:n uusmaalainen jäsen,   Olen saanut työskennellä kolme vuotta uusmaalaisten edustajana eduskunnassa. Yhdessä olemme saaneet monia tekoja aikaiseksi. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. Työ ja työllisyys on keskeisin teema ensi eduskuntavaaleissa. Kun ihmisillä on pelkoa ja epävarmuutta työpaikoistaan, he katsovat työväenpuoluetta silmiin ja odottavat vastauksia. ...

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtmankummeksuu Haglundin puheita valtionvarainministeri Rinteen budjettiesityksestä. Valtionvarainministerin virkatehtäviin kuuluu esityksen tekeminen valtion talousarviosta. Myös veropolitiikka hallituksen sisäisessä työnjaossa kuuluu valtionvarainministerin esittelyoikeuden piiriin. – Valtionvarainministeri Rinne on nyt esityksensä tehnyt hallituksen yhdessä sopimien kehysten puitteissa ja tämän jälkeen hallituksessa käydään budjettineuvottelut normaalin menettelyn mukaisesti,...