elokuu 2013

(Julkaistu Kunnallisalan kehittämissäätiön internet-sivuilla) Esimerkiksi entinen pääministeri Matti Vanhanen on esittänyt kuntien henkilöstön määrän voimakasta supistamista, jotta kuntien tuottavuutta saataisiin nostettua. Julkisista palvelutehtävistä jo kaksi kolmasosaa hoidetaan kuntien toimesta. Näitä ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto sekä opetustoimi eli kunnilla on käytännössä vastuu kansalaisten lähipalveluista. Niinpä kuntien tehtävät...

”Olen erittäin tyytyväinen, että valtionvarainministeriön budjettiesityksessä asuntorakentamiseen ja -korjaukseen tehdään uusia lisäpanostuksia Urpilaisen johdolla”, sanoo kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman. Erityisen iloinen Lindtman on Helsingin seudun vuokra-asuntotuotantoon esitetyistä lisäpanostuksista. VM:n linjauksien mukaan valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi Helsingin seudun aiesopimuskunnille voidaan myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä 10...